15.12.2009
Luetteloin sittenkin
LibraryThing olisi mainio esimerkiksi koulukirjastojen kokoelmien luettelointiin - toimisi myös hyvänä vinkkauksena lapsille ja nuorille.
Nyt pitäisi vielä saada kirjat tälle blogisivulle - ensimmäinen yritys tilttasi koko sivuston.
No nyt se onnistui -jippii!
14.12.2009
LibraryThing -auts

LibraryThing vaatii vielä lisää syventymistä. Kiinnostavaa on katsoa muiden "kirjastoja".
Omien kirjojen luetteloiminen onkin sitten hankalampi kysymys; luetteloisinko hyllyssäni olevat kirjat? Miksi - aivan liian paljon puuhaa. Luetteloisinko kirjat, jotka olen lukenut - aivan liikaa puuhaa - olen pitänyt kirjaa lukemistani kirjoista aktiivisesti vuodesta 1966 lähtien. Entäs sitten kirjat, jotka olisin halunnut lukea - no niitä en enää muista, mutta jospa kirjaisinkin ne aina kohdalle osuessa LibraryThingiin.
Tai sitten voisin luoda "ihanne kirjaston" eli luetteloida kirjat, jotka antaisivat kirjastostani (ja siis myös minusta) sivistyneen vaikutelman.
Hämmästyttävää muuten kuinka paljon netistä löytyy kirjallisuusaiheisia blogeja, sivuja etc. Niihin olen kurssin aikana törmännyt vahingossa - olenko siis käyttänyt nettiä eri tavalla kuin aiemmin?
( kuva Stock.XCHNG, lusi )
7.12.2009
LibraryThing -vautsi
Itsetutkiskelua, osa 1
1. Blogi Ensimmäinen tehtävä oli oman blogin luominen. Se oli yllättävän helppoa. Se on myös tullut tutuksi kurssin aikana, koska tehtäviä on pitänyt kommentoida omassa blogissa. Myös muiden blogien seuraaminen on ollut kiinnostavaa. Joukkomme on vain niin suuri, että blogien lukemiseen hurahtaa melkoisesti aikaa. Kommentointi ei myöskään suju vielä täysin luontevasti.
2. Delicious
Periaate kyllä selvisi, mutta tuntui käytännössä monimutkaiselta käyttää - palvelun pitäisi olla jatkuvasti koneella auki, jotta sinne tulisi jotain tallennettua. Ehkä D:n käyttö jatkossa tiivistyy, jos sille tulee todellinen tarve.
3. RSS-lukuohjelma
Valitsin iGooglen (ei tarvinnut hankkia uusia tunnuksia) ja sen käyttäminen tuntui varsin helpolta, mutta ensi viehätyksen jälkeen huomasin, että en ehdi/jaksa lukea sinne tulevia syötteitä. Toimisi varmasti paremmin, jos käyttäisi iGooglen muitakin palveluita päivittäin.
Syötteet voisivatkin olla kätevämpiä yksityis kuin työ käytössä.
4. Pikaviestimet
Kurssichat ei onnistunut, jostain syystä valitsemani Meebo ei toiminut. No olisin tietysti voinut kokeilla toisenkin kerran. Sättäilu on kuitenkin periaatteessa tuttua. Sopii varmaan monenlaiseen yhteydenpitoon.
5. Toiset ihmiset tiedonlähteenä
Toiset ihmiset ovat töissä jatkuvasti tiedonlähde, mutta Deliciousin kautta verkostoituminen ja omien linkkivinkkien lähettäminen tuntui hieman turhalta. Mutta tämä voisi toimia esim. projekti- ja ryhmätöissä, joissa sama porukka pinnistelee yhteisen aiheen parissa (joka on selkeästi rajattu). D:n kautta jaetut linkit/vinkit/, jotka sivuaisivat yhteistä aihetta, voisivat olla oivallinen lisä työskentelyyn.
2.12.2009
Kuvia - rakastan kuvia

Kun suurin osa omista hyvistä valokuvista on vielä paperimuodossa, jotka pitäisi skannata... jotta saisi ne omalle sivulleen, tuntui ilmaiskuvien siirtämisen helppous vievän vallan harkintakyvyn.
Hyvä, etten poistanut kaikkia blogini tekstejä ja korvannut niitä kuvilla.
Kokeilin näitä: Stock.XCHNG ja Morguefile.
1.12.2009
Webinaari on wiksu
Keskustelu, supattelu, muiden osallistujien kanssa voisi olla hauskaa, mutta veisikö se huomion esityksestä. Keskustelusta voisi tulla myös melko pirstonaista luennon aikana, jälkikäteen se voisi olla jäntevämpää. Näppärää olisikin yksi lisäikkuna, johon voisi kirjoittaa omat muistiinpanonsa ja kommentinsa ja sitten jakaa muille.
Nythän monien tapahtumien luentoja voi seurata myös jälkikäteen esimerkiksi Kirjakanavassa. Ei vastaa ehkä paikalla olo - sosiaalinen puoli eli ihmisten tapaaminen jää pois, mutta hyvä, että voi saada ainakin "tiedollisen annin".
Kurssiwebinaaria en harmikseni ehtinyt kokeilemaan. Täytyy tsekata muiden kokemukset.
30.11.2009
Facebook -olan takaa
Facebook on kieltämättä oiva tapa pitää yhteyttä ihmisiin, joita ei välttämättä jostain syystä ehdi/voi tavata. Kun ystäväjoukko on laaja, niin melko varmasti joku on aina kuulolla ja omiin mietteisiinsä saa kommentin nopeasti.
Ei ihme, että tieto leviää nopeasti Facebookin verkostojen kautta.
Facebook ryhmä voisi tarjota verkko-oppimisen tukena foorumin, jossa opiskeluun liittyvien asioiden lisäksi voisi jutella myös muista kunkin elämään liittyvistä asioista.
Opiskelin taannoin sosiaalipsykologian perusopinnot verkossa. Silloin ei vielä ollut Facebookia, mutta opiskeluympäristössä oli foorumi, jossa keskustelimme yhdessä monista opiskeluun ja yksityiselämäänkin (kurssin aikana syntyi mm. pari lasta) liittyvistä asioista. Näiden keskustelujen kautta "tunsin" kurssilaiset paremmin kuin konsanaan millään massaluennolla.
Nettielämää kirjassa varoiteltiin, että kannattaa miettiä mitä Facebookin kirjoittaa, sillä aina joku ulkopuolinekin voi kurkkia ystäväsi "olan takaa". Näin siis tein minäkin ja tuli kyllä hieman tirkistelyn tuntu.
Toisten blogeja lukiessa
26.11.2009
Galtsu, Facebook ja verkkokurssi
Viikon kolmantena tehtävänä on suunnitella verkkokurssi jostakin sosiaalisen median aihealueesta. Tehtävä on sen verran haasteellinen ja haluan tehdä sen kunnolla, että jätän asian hetkeksi hautumaan. Tänään oli kasvotusten pidetty internetkurssi ja sillä oli kyllä hyödyksi, että tämä blogin kirjoittaminen oli minulle tuttua. Valitsenkin verkkokurssin aiheeksi blogin; ensimmäinen askel suunnittelussa on siis otettu.
Harmi, että kurssimme tahti on niin kova, ettei opiskelu samassa rytmissä muiden kanssa onnistu. Toivottavasti joku löytää kurssisuunnitelmani kuitenkin vielä parinkin viikon päästä.
23.11.2009
Keskustelupalstat pyöräilijälle?
Suomi24 keskustelupalstoilta näyttää löytyvän monenlaisia aihepiirejä - ensiksi osui silmään remonttipalsta. Matkailusta innostuin etsimään olisiko jokin palsta keskittynyt pyörämatkailuun, mutta sellaista en löytänyt (pyöräily löytyi osiosta urheilu ja kuntoilu, mutta se ei on mun juttu - näyttivät pohtivan fillareiden ominaisuuksia).
Kirjastot.fi ja oman kirjaston palstat vaikuttivat aika laimeilta.
Lukukokemusten keskustelufoorumi vaikutti siltä, että kaikki ovat kotona lukemassa paksuja kirjoja.
20.11.2009
Delicious - toinen kerta
Tehtävänannossa mainittiin, että D voisi vertautua työpaikan kahvihuoneeseen, jossa vaihdamme ajatuksia työkavereiden kanssa. Onneksi meidän kahvihuoneessa on joskus myös hiljaista. D:n kaltaisessa melskeessä moni asia myös hukkuisi.
Toki on myös kiinnostavaa "kurkkia" mitä muut pitävät kiinnostavana. Vaikeampaa olikin lähettää mielenkiintoinen linkki kaverille (ketä tää kiinnostais, kaikki nää jo tietää).
Loppulukemana: käyttö ja tarkoitus tuntui hankalalta, vai johtuuko edellinen siitä, etten tunne D:lle tarvetta.
Toki sen kautta voi löytää kiinnostavia asioita. Tällä kertaa etsin sosiaalista mediaa käsitteleviä suomenkielisiä sivustoja. Alla olevat löysin D:stä, mutta samat linkit olisin löytänyt googlaamalla. Molemmilla sivuilla käsitellään sosiaalista mediaa oppimisen näkökulmasta.
Tätä Opetushallituksen sivua voisin käyttää valmistellessani asiakasopastuksia - selkeästi peruasioita, ei liian innostava (ei lähde hötkyilemään)
Sosiaalinen media oppimisen tukena -sivusto taas on runsauden sarvi, jossa voisi vierailla päivittäin etsimässä ideoita ja uusia ajatuksia. Ehkä myös ajanmyötä kommentoimassa sen piirissä olevia blogeja.
19.11.2009
Blogi - itseasiassa
Tämän blogin avaaminen oli tehtävistä helpoin ja luontevin; kiitos valmiin sabluunan. Blogin kirjoittaminen on helppoa ja se jäsentää myös kurssin sisältöjen pohdintaa. Ajatukset selkiävät. Kiinnostavaa on myös "mahdollisen lukijan" istuminen olkapäällä. Miten kirjoittaminen muuttuu, kenelle kirjoitan?
Koska tämä blogi liittyy kurssiin mahdollinen lukija on mahdollisesti toinen kurssilainen, mutta jos kirjoittaisinkin vaikkapa avantouinnista - kuka silloin olisi mahdollinen lukija? Kiinnostaisiko blogini ketään, haluaisiko kukaan kommentoida sitä. Kommentointi kuitenkin lienee oleellinen osa bloggaamista.
Nyt olen pulassa
10.11.2009
Meebo vieköön!
Mesetysyritys
Muut tämän viikon tehtävät jäävät osittain rästiin -huh, huh, - mutta täytyyhän sitä pitää lomaakin.
Delicuous vaatii lisäharjoitusta; aluksi homppa tuntui helpolta, mutta nyt en muista mitään.
5.11.2009
Kirjoja ja viiniä

4.11.2009
Valokuva - olis ihan kiva
3.11.2009
RSSSSS
Nyt sitten olen tilannut lisää RSS-syötteitä niin kotikaupungista kuin vähän kauempaakin. Kurssilaistenkin blogeja pitäisi olla pian ainakin kuusi. Mutta ihmettelen kuten kollegatkin - milloin niitä ehtii lukea ja kommentoida.
Sinänsä erilaisten ajankohtaistietojen tilaaminen on helppoa ja varmasti kätevääkin, mutta toisaalta esimerkiksi Kirjastot.fi sivun juttujen seuraaminen käy mielestäni helpommin kun käy ko. sivulla. Lisäksi jos tyytyy pelkkiin syötteisiin, niin hyväksyy, että joku suodattaa valmiiksi mitä tietoa iGoogleeni ropisee.
27.10.2009
Chatti jää
Sunnuntait eivät aikatauluun käy.
Syötteitä ropisee
Hauskaa oli myös oman iGoogle-sivun muokkaaminen. Ymmärrän, että moiseen voi helposti koukuttua - vaikken mikään "sisustaja" olekaan.
Kurssin ja kurssilaisten blogien lisäksi tilasin pari kirjallisuusaiheista blogia - ajattelin seurata niitä jonkin aikaa ja vaihtaa ne sitten vaikka uusiin. Aika ei kuitenkaan riitä kaikkien lukemiseen, enkä aio sairastua infoähkyyn tämän kurssin aikana - tässä ammatissa se on muutenkin vaarana.
Ähkyn suurin ongelma on nimittäin se, ettei voi koskaan olla tyytyäinen hankkimaansa tietoon tai oppimaansa asiaan, koska aina maailmassa on miljoona asiaa, joita ei kuitenkaan vielä osaa, eikä koskaan opikaan.
23.10.2009
Delicious
Sain oman blogini merkatuksi, tosin se se siellä jo olikin - eli ihmeellistä.
Itse palvelun syvin olemus jäi vielä avoimeksi. Jotenkin tuntui, että sitä oli helppo käyttää - mutta mahdoinko silti tehdä asiat oikein - vai lieneekö tapoja useampia. Päätin kuitenkin käyttää "lapsenomaista" lähestymistapaa - eiku kokeillaan - meni sitten vaikka metsään (siellä olenkin aina viihtynyt.)
Blogiakin pitäsi vielä täydentää ja ehtiä tutustumaan muiden kurssilaisten blogeihin.

