22.1.2010

Wikisuunnittelumallit

Wikisuunnittelumallit voisivat olla nimeltään suunnittelukeinoja. Malli-sana viittasi mielessäni valmiiseen alustaan/lomakkeeseen, jonka avulla wikin voisi helposti toteuttaa. Ennakko-odotukset veivät siis aluksi harhaan ja malleista ei oikein saanut tolkkua.

Kun sitten aloin selata eri osia (People Patterns, People Anti-Patterns, Adoption Patterns, Adoption Anti-Patterns) oivalsin, että kyse on tavallaan hyvistä ja huonoista käytännöistä. Wikien tekemisestä on syntynyt kokemusta, joka voidaan mallien muodossa jakaa muille. Vinkeistä syntyy kokonaisuus, josta on apua oman wikin suunnittelussa ja toteutuksessa (luultavasti):Suunnittelumalli toimii myös tsekkauslistana. Malleista voi poimia aina muutaman ja miettiä niiden avulla omaa wikiä, blogia etc.

Mietinkin malleja siitä näkökulmasta, että olisimme perustamassa työpaikalle yhteistä wikiä jonkin rajatun aiheen ympärille.
Ainakin muutamaa mallia olisi aluksi hyvä miettiä:
Do it all (antimalli)– miten välttää se, että osaavin henkilö tekee kaiken muiden puolesta. Wikin yhteisöllisyys lässähtää heti alkuunsa.
Tärkeää olisikin, että porukassa olisi mukana Champion, joka olisi keskimääräistä osaavampi ja kokeneempi wikin suunnittelussa, mutta osaisi myös kannustaa ja rohkaista muita. Champion voisi myös kouluttaa muita.

New starterista olisi hyötyä perehdyttämisessä ja uuden työntekijän opastamisessa alusta alkaen wikin käyttöön.

Malleihin oli kuitenkin melko raskasta tutustua – teksti oli aika tylsästi jäsennetty ja monet mallit jäivät hämäriksi. Myös suunnittelu- ja antisuunnittelumallien ero ei aina selvinnyt eli aina en tiennyt kumpaa luin (vika omien korvien välissä?).

Ei kommentteja: