11.2.2010

Opitun miettimistä

Kurssin aikana on tullut valtava määrä tietoa, joka on synnyttänyt valtavan määrän ajatuksia, jotka ovat tuottaneet valtavasti lisää ajatuksia. Blogiin en ole ehtinyt kirjata niistä kuin murto-osan. Usein ajatukset ovat myös muuttuneet ja harhautuneet jo muutamassa tunnissa aivan eri suuntiin, joten ylöskirjaus ei olisi edes ollut mahdollista, eikä myöskään tarpeellista. Uskon, että vasta kevään myötä kun olen mukana parissa uudessa projektissa ja pidän muutaman nettikurssin asiakkaille alan oivaltaa miten voisin käyttää kurssilla oppimaani työssäni.

Helmetin suositukset yhteisöllisen median käytöstä sisälsi enemmänkin "yhteisiä sääntöjä". Olisin toivonut ideoita mihin eri medioita voi/kannattaa käyttää: sopiiko esim. facebook markkinointiin paremmin kuin twitter, pitääkö lukupiiri yhteyttä blogissa vai feissarissa etc. Mihin mahdollisesti uusiin asioihin yhteisöllinen media soveltuu - eli ei vain vanhan toimintatavan siirtämistä.

Mielenkiintoista oli lukea Jarmo Lepistön kooste 11.11.2009 järjestetyssä YLE:n webinaarista: Miten syntyy sosiaalisen median strategia? Poimin muutaman näkökulman, joista mielestäni olisi etua kun mietimme miten sosiaalista mediaa käytettään meidän työssämme: "Sosiaalinen media on työkalu muiden joukossa. Tavoitteena tulee olla, että sosiaalinen media on luonteva osa kaikkien työtä. Valmista strategiaa olennaisempi on prosessi. Tärkeää on että sosiaalisen median merkitystä ja käyttöä pohditaan organisaatiossa yleisesti, ei vain asiantuntijatasolla." Näissä kahdessakin kohdassa on pureskeltavaa.
Esimerkiksi: luonteva osa työtä tarkoittaa, että kyse ei ole enää jostain ylimääräisestä ekstrasta, vaan juuri siitä työstä mitä minun pitääkin tehdä. Prosessin kautta työtavat voivat myös muuttua niin, toivottavasti, että emme tee aina vain lisää vanhan päälle vaan vapaudumme jostain vanhasta uuden myötä.

Vaikka monia asia onkin vielä kesken, niin yleissivistys on jo kasvanut; pystyn käyttämään uusia sanoja (sic!), mutta ennen kaikkea antamaan asioille myös sisällön ja liittämään ne johonkin laajempaan yhteyteen.

0 kommenttia: